Tässä jäsenistölle tutustuttavaksi tietoa sekä Wubox, että Atibox järjestöistä. 8.9.2024 pidettävässä ylimääräistä kokousta varten, jossa äänestetään Wubox/Atibox jäsenyydestä.
WUBOX
Wubox - World Boxer Union
Wubox organisaatio on perustettu helmikuussa vuonna 2020. Perustamiskokouksessa oli läsnä kahdeksan bokserimaata: Saksa (BK Munchen)*, Itävalta, Italia, Ranska, Tanska, Latvia, Sveitsi ja Romania. Nyttemmin WUBOXin jäsenmaita on 12 maata: Itävalta, Tanska, Suomi, Ranska, Saksa (BK-Munchen)*, Unkari, Italia, Latvia, Hollanti (BVN)*, Sveitsi, Slovenia ja Espanja (CBNE)*.
Perustamisajankohta osui juuri koronapandemian aikaan, joka vaikutti merkittävästi organisaation toiminnan starttaamiseen. Näyttelyitä eikä mestaruuskisoja voitu järjestää pandemian vuoksi. WUBOXin toimita tapahtumien osalta starttasin varsinaisesti vasta vuonna 2021.
WUBOX järjestää on-line kokouksia, johon kaikki jäsenmaat voivat osallistua. Vuonna 2024 niitä on järjestettykin jo kaksi. Lisäksi jäsenmaat käyvät sähköpostikeskustelua kaiken aikaa yhteisen päätöksenteon tukemiseksi.
Puheenjohtajuus kiertää maalta toiselle englantilaisen aakkosjärjestyksen mukaan. Tanskan (Denmark) kieltäydyttyä ehdokkuudesta vuosille 2024-2026, tarjottiin puheenjohtajuutta Suomelle (Finland). Vuosikokouksen palautetta kuunnellen SBY kieltäytyi kunniasta.
Suomen Bokseriyhdistys ry on ollut WUBOXin jäsen vuodesta 2021 lähtien. SBY on mm. nimennyt kaksi palveluskoiratuomaria WUBOXin “Utility judge pool”.
Vuoden 2024 WUBOX FCI IGP Mestaruuskisat järjestettiin huhtikuun lopulla Saksassa. Kisoihin oli ilmoittautunut 45 koirakkoa 11:sta maasta. Tilastollisesti suurin määrää pitkään aikaan.
WUBOX ei ole tällä hetkellä FCI:n jäsen.
Tulevat WUBOX tapahtumat:
9. - 11.11. WUBOX IFH Mestaruuskisat, Ranska
* joissakin maissa on useampi rotuyhdistys
ATIBOX
Atibox on perustettu Strasbourgissa vuonna 1950 eri maiden bokseriyhdistysten
kansainvälinen kattojärjestö johon kuuluu nykyään 26 maata eri puolilta maailmaa.
Suomen Bokseriyhdistys liittyi Atiboxiin ensimmäisen kerran vuonna 1966, mutta tuolloin
Suomi oli vielä karanteenirajan takana joten täältä osallistuminen kansainväliseen
yhteistyöhön oli vaikeaa ja jäsenyys päätettiin useammaksi vuodeksi.
80-luvulla Suomen Bokseriyhdistys liittyi Atiboxiin uudelleen, ja sen jälkeen yhteistyö olikin aktiivisempaa.
Atibox on ollut vuodesta 2006 lähtien FCI:n eli eri maiden kennelliittojen kansainvälisen
kattojärjestön jäsen joten Atiboxin järjestämät näyttelyt ja kokeet ovat virallisia FCIn
tapahtumia. Suomen naapurimaat Ruotsi, Norja ja Eesti ovat Atiboxin jäseniä, ja etenkin
norjalaiset sekä ruotsalaiset kasvattajat ovat jo vuosien ajan osallistuneet aktiivisesti
Atiboxin johtotehtäviin.
Viime vuosina koiraharrastus ja etenkin lyhytkuonoisten rotujen jalostus on ollut
kasvavien ongelmien edessä. Näiden lisääntyvien haasteiden vuoksi kansainvälinen
yhteistyö kasvattajien ja yhdistysten välillä on aina vain tärkeämpää. FCI:n jäsenenä
Atiboxin edustajat ovat osallistuneet kansainvälisiin yhteistyöfoorumeihin ja tänä vuonna
Atibox järjesti kansainvälisen bokseri-konferenssin Madridissa.
Konferenssissa keskusteltiin rotumme tilanteesta, jaettiin tietoa erilaisista terveysaiheista, sekä jatkettiin jo aiemmin aloitettua tuomareiden koulutuksellista vuoropuhelua. Näihin Atiboxin koulutuksiin ja tapaamisiin ovat tervetulleita kaikki rodun harrastajat eli ne ei ole rajattu vain Atiboxin jäsenmaille.
Comentarios